TURVALLISEMMAN TILAN PERIAATTEET

Suomen Harrastajateatteriliitto sitoutuu ehkäisemään häirintää ja syrjintää. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita, jotta jokainen osallistuja voi kokea olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi.

Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterina myös meidän teatterimme sitoutuu turvallisemman tilan periaatteisiin. Toimintamme on syrjinnästä vapaata aluetta: kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat.

Turvallinen teatteriharjoitus tehdään yhdessä. Jos kohtaat itseesi tai toiseen henkilöön kohdistuvaa häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käyttäytymistä, ota yhteys teatterin ohjaajaan, henkilökuntaan tai hallitukseen. Jos oma toimintasi loukkaa muita, olethan valmis kuuntelemaan ja toimimaan toisin.

JOKAINEN IHMINEN ON AINUTLAATUINEN JA YHDENVERTAINEN

Moninaisuus on voimavara

Kaikilla on oikeus osallistua teatterin toimintaan. Sitoudumme toimimaan tasa-arvoisesti, syrjinnänvastaisesti ja antirasistisesti. Jokainen on tervetullut

Emme oleta

Kunnioitamme jokaisen itsemäärittelyoikeutta, emmekä tee oletuksia esimerkiksi toisen sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, perhesuhteista tai muusta henkilön taustaan liittyvästä syystä. Kiinnitämme huomiota sanavalintoihimme ja kohtaamme kaikki kunnioittavasti ja arvostavasti.

Puutumme häirintään, emmekä hyväksy vihapuhetta

Puutumme häirintätilanteisiin ja vihapuheeseen, kun sellaisia havaitsemme tai ne tulevat tietoomme. Kannustamme myös jäseniämme puuttumaan tilanteeseen missä koet joko itse, tai todistat epätoivottua käytöstä, kielenkäyttöä tai kiusaamista.

OHJEET TURVALLISEMPAAN TEATTERIHARJOITUKSEEN

Teatteri on yhteistyölaji, joka vaatii luottamusta. Joten kannusta, kehu ja suhtaudu kunnioittavasti sekä ryhmän että yksilön prosessiin.

Näyttelijä ei ole sama kuin hänen esittämänsä hahmo, joten älä oleta esim. näyttelijän sukupuolta hahmon sukupuolen mukaan.

Luovuus vaatii rauhallisen tilan tapahtuakseen. Annathan kaikille työrauhan harjoituksissa.

Teatterin harrastamisen tilat sopivat harjoitteluun ja tilassa on voimassa oleva pelastussuunnitelma. Pidetään myös ensiaputaidot kunnossa!

Rajamme esimerkiksi fyysisen kosketuksen suhteen elävät jatkuvassa muutoksessa, ethän siis koske kehenkään ilman lupaa. Kohtauksiin tai harjoitteisiin liittyvät kosketukset tulee harjoitella ja tehdä erikseen kaikkien rajoja kuunnellen.

Tutustu myös omiin rajoihisi ja pyydä tarvittaessa tilaa myös itsellesi. Älä pilkkaa, ivaa, halvenna tai nolaa ketään. Pitäydy ulkonäön arvostelusta, juoruilusta ja stereotypioiden ylläpitämisestä.

Turvallinen teatteriharjoitus tehdään yhdessä. Jos kohtaat itseesi tai toiseen henkilöön kohdistuvaa häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käyttäytymistä, ota yhteys teatterin ohjaajaan, henkilökuntaan tai hallitukseen. Jos oma toimintasi loukkaa muita, olethan valmis kuuntelemaan ja toimimaan toisin.

Scroll to Top