Yhdistys ja jäsenistö
Jo-Jo Teatteri on vuonna 1995 perustettu yhdistysmuotoinen teatteri. 1860-luvulta peräisin olevassa Manillan tehdaskiinteistössä toimiva teatteri tarjoaa jäsenistölleen tekemistä niin näyttelijäntyössä kuin teatterin muillakin osa-alueilla.
Vuosittain eri produktioissa työskentelee 40-65 harrastajaa joko näyttämöllä tai puvustuksen, lavastuksen, maskeerauksen ja valo- ja äänitekniikan parissa. Ensi-iltojen määrä vuositasolla vaihtelee neljästä viiteen. Teatteri toimii yhteistyössä alueen muiden teattereiden sekä Turun AMK:n taideakatemian kanssa. Tavoitteenamme on mukavan yhdessäolon lisäksi tehdä korkeatasoista teatteria osin ammattijohtoisesti. Jäsenistö myös ylläpitää teatterin omaa kahviota.
Yhdistyksen johto
Yhdistyksen päivittäistä toimintaa johtaa ja koordinoi jäsenten vuosikokouksessa valitsema yhdistyksen johtokunta.
Johtokunta 2024 – 2025
Anneli Larkia
Puheenjohtaja
Hanna Ojala
Varapuheenjohtaja
Reijo Westerholm
Sihteeri
Heikki Kustila
Taloudenhoitaja
Mikko Siltanen
Jäsen
Riitta Sorvola
Varajäsen
Heikki Alho
Varajäsen
Liity varsinaiseksi jäseneksi tai kannatusjäseneksi!
Otamme mielellämme mukaan uusia jäseniä, kannatusjäseniä ja teatterielämästä kiinnostuneita tekijöitä toimintaamme. Jos haluat lisätietoja teatterin eri osa-alueista ja jäsenyydestä tai kannatusjäsenyydestä, niin ota yhteyttä: info@jo-joteatteri.fi
Jäsenyydestä on sinulle monenlaista iloa ja hyötyä!
Voit olla mukana päättämässä teatterin asioista.
Voit katsoa kaikki Jo-Jo Teatterin omat esitykset ilmaiseksi.
Jäsenenä sinulla on tapaturmavakuutus harjoitusten ja esitysten aikana.
Jäsenkortilla saat myös alennusta Turun ja lähialueiden harrastajateattereiden lipuista.