Sinä lähdit pois -musikaali

Jo-Jo Teatteri tuo 30-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi näyttämölle Ultra Bra -yhtyeen kappaleiden ympärille dramatisoidun musikaalin Sinä lähdit pois. Esitys käsittelee musiikkiteatterin keinoin tärkeitä teemoja kuten luonnonsuojelua sekä sukupolvien välisiä jännitteitä konservatiivisten ja liberaalien arvojen yhteentörmäyksen kautta.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Hannu Rantala. Musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen ja sanoittanut pääosin Anni Sinnemäki. Lavalla nähdään kaksitoista valovoimaista näyttelijää, joita säestää huikea seitsemänhenkinen livebändi.

Eletään vuotta 2025 varsinaissuomalaisella paikkakunnalla. Maria on abivuottaan viettävä ilmastoaktivisti, joka asuu isänsä Juhanin ja pikkusiskonsa Hillan kanssa. Joanna on suuren sellutehtaan johtajan tytär, joka on juuri muuttanut paikkakunnalle. Joanna ja Maria tapaavat bileissä ja Joanna liittyy Marian ilmastoaktivistiryhmään nimeltä Ekokapina. Ekokapina järjestää mielenosoituksia ja muita väkivallattomia iskuja, joissa he pyrkivät hankaloittamaan Joannan äidin tehtaan toimintaa. Tästä alkaa tapahtumien vyöry, jossa koetukselle joutuvat niin ihmissuhteet kuin arvomaailmat eikä paluuta entiseen enää ole.

Esitys kysyy, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä oman elinympäristönsä puolesta ja mitä olemme valmiit uhraamaan oman ideologiamme vuoksi? Esitys haluaa kuitenkin saarnaamiseen sijaan muistuttaa, että aina on toivoa.

“Me ollaan loppupeleissä kaikki tosi samanlaisia, riippumatta siitä mihin me uskotaan tai minkä puolesta me ollaan valmiita taistelemaan. Meitä kaikkia pelottaa tulevaisuus. Sen sijaan, että me poteroidutaan ja pyritään peittämään se pelko, niin meidän pitäisi auttaa toisiamme sen pelon keskellä.” -Joanna

Näyttelijät

Aino Aavaluoma, Arttu Tikkanen, Hannele Saari, Kari Rantanen, Leea Hering, Lenny Pearl, Maunu Toivari, Roosa Kuosmanen, Selina Pietilä, Salla Juntunen, Verna Laine ja Viivi Virtanen.

Orkesteri

Hanna Kiiskilä (Huilu ja taustalaulu), Matias Muhli (Saksofoni ja huilu),
Olena Salmenkivi (Viulu), Juuso Sintonen (Piano ja taustalaulu), Jonna Sääksjärvi (Basso), Matti “Ykä” Yli-Pietilä (Kitara ja taustalaulu), Henrik Ylä-Anttila (Rummut)

Työryhmä

Ohjaus ja käsikirjoitus: Hannu Rantala
Sävellys: Kerkko Koskinen
Sanoitukset: Anni Sinnemäki, Pekka Lahdenmäki, Janne Saarikivi, Hasan & Partners, Erpo Pekkala, Samuli Putro, Ville Putro, Juhana Rossi ja Ronja Salmi
Musiikkivastaava ja lauluvalmentaja: Antti Ainola
Lauluvalmentajan assistentti: Riitta Sorvola
Musiikkivastaava, band leader: Iris Toivonen
Koreografi: Jatta Pirinen
Taistelukoreografiat: Hannu Rantala
Valosuunnittelu: Anniina Salminen
Valotekniikan ajo: Mooa Berglund, Lotta Ylikangas ja Anniina Salminen
Äänisuunnittelu: Antti Ainola ja Hannu Rantala
Äänien miksaus: Niko Aaltonen
Äänitekniikan ajo: Niko Aaltonen, Aava Hoikkala, Elina Routi
Videosuunnittelu: Petri Aulin ja Hannu Rantala
Lavastussuunnittelija: Vivian Vesterinen
Pintakäsittelyn suunnittelu: Saija Virkkunen
Lavastuksen toteutus: Vivian Vesterinen, Saija Virkkunen, Jouni Kekkonen ja Jade Ora
Logojen suunnittelu: Jade Ora ja Petri Aulin
Tarpeisto: Katariina Kayser, Kitta Outakoski ja Tanja Näsi
Maskeeraaja: Marika Torvinen
Pukusuunnittelija: Kirsi Vaara
Valokuvaus: Hannu Puhakka
Trailerin kuvaus: Antero Lynne.
Graafikko: Petri Aulin
Tuotantoassistentti: Iiris Valkamo
Ohjaajan assistentti: Tanja Näsi

Markkinointitiimi:
Roosa Kuosmanen, Verna Laine, Selina Pietilä, Hannu Rantala, Maunu Toivari, Tanja Näsi, Iiris Valkamo
Tuottaja: Anneli Larkia

Näytelmän kesto 2 h 45 min sisältäen väliajan.

Ensi-ilta 24.9.2025 klo 19 (LM)

Muut esityspäivät:

Pe 26.9. klo 19 (LM) – Su 28.9. klo 17 (LM)

La 4.10. klo 19 (LM) – Ke 8.10. klo 19 (LM) – Pe 10.10. klo 19 (LM) – To 16.10. klo 19 (LM) – Ti 21.10. klo 19 (LM) – Ke 22.10. klo 19 (LM) – Ti 28.10. klo 19 (LM) – Ke 29.10. klo 19 (LM) – Pe 31.10. klo 19 (LM)

Su 2.11. klo 17 (LM) – Ti 4.11. ko 19 (LM) – To 6.11. klo 19 (LM) – Su 9.11. klo 17 (LM) – Ke 12.11. klo 19 (LM) – Pe 14.11. klo 19 (LM) – Ti 18.11. klo 19 (LM) – To 20.11. klo 19 (LM) – La 22.11. klo 19 (LM) – Ti 25.11. klo 19 (LM) – Ke 26.11. klo 19 (LM) – Pe 28.11. klo 19 (LM) – Su 30.11. klo 17 (LM)

Ti 2.12. klo 19 (LM) – To 4.12. klo 19 (LM) – Ti 9.12. klo 19 (LM) – To 11.12. klo 19 (LM) – La 13.12. klo 19 (LM)

KAIKKI ESITYKSET LOPPUUNMYYTY!
Mahdollisesti vapautuvista paikoista ilmoitamme ensisijaisesti lippukauppamme https://liput.jo-joteatteri.fi etusivulla.

Pääsyliput:

Liput nyt myynnissä lippukaupassamme!

Peruslippu 28 €
Eläkeläislippu 25 €
Opiskelijalippu 18 €
Teatterialan liput vain Jo-Jo Teatterin kanssa sopimuksen tehneiden teattereiden jäsenille

Liput Jo-Jo Teatterin lippukaupasta: https://liput.jo-joteatteri.fi
sähköpostilla: info@jo-joteatteri.fi
tai puh: 040 513 4215

Yli 10 hengen ryhmävaraustiedustelut:  info@jo-joteatteri.fi

Scroll to Top