Kuuskajaskarin saaressa Raumalla 21.7. – 8.8.2015
Tuomas Kyrön kirjan pohjalta
sovitus ja ohjaus Juha-Pekka Mikkola
Estradilla mielensä pahoittavat Heikki Kustila ja Saara Pitkänen.
Ei ruoka maksa liikaa. Ei asuminen ole kallista eikä autolla ajaminen. Ei tässä maassa kenelläkään ole oikeasti mitään hätää, jos vertaa nälkävuoteen -14. Kyllä tulee toimeen kunhan on nuuka ja niukka.
Näin pohtii 80-vuotias jääräpäinen periaatteen mies, joka pahoittaa mielensä asiasta jos toisestakin ja purnaa itsekseen yhteiskunnan epäkohdista ja nykyihmisten asenteista. Sovitus maalaa näyttämölle kirjailijan luoman tutun kuvan äärettömän viisaasta ja tarkkanäköisestä, yksinäisestä vanhuksesta. Jurosta miehestä, jolla on arvot kohdallaan ja jonka rinnassa sykkii lämmin sydän, silloin tällöin.
Pitkän teatteriuransa aikana Kustila on lukemattomia kertoja osoittanut olevansa todellinen lahja turkulaiselle harrastajateatterille. Mielensäpahoittajana hän tekee ihailtavan intensiivistä ja kypsää näyttelijäntyötä.
– Annina Karhu, TS 14.4.2012
Lue vuoden 2012 arvostelu
Vuonna 2012 Jo-Jo Teatterissa ensi-iltansa saanut Mielensäpahoittaja on rakastuttanut ja itkettänyt yleisöä. Esitys vieraili myös Uudessakaupungissa, Honkajoella sekä Seinäjoen harrastajateatterikesässä.
Esitykset Kuuskajaskarin kesäteatterissa:
Ti 21.7 klo 18.00
Ke 22.7 klo 18.00
Pe 24.7 klo 18.00
La 25.7 klo 14.00 ja 18.00
Ti 28.7 klo 18.00
Ke 29.7 klo 18.00
Pe 31.7 klo 18.00
La 1.8 klo 14.00 ja 18.00
Ti 4.8 klo 18.00
Ke 5.8 klo 18.00
Pe 7.8 klo 18.00
La 8.8 klo 14.00 ja 18.00
Lippu ilman kuljetusta 20€. Lippu vesibussikuljetuksella 35€.
Huom. lippuvaraukset Rauman Saaristokuljetuksen kautta
Katso tiedot lippuvarauksista ja kuljetuksista täältä