Ystäväni Viiru (27.11.2020-16.1.2021)

Viiru ja Pesonen seikkailevat jälleen Jo-Jo Teatterissa marraskuussa!

Jo aiemmin suuren suosion Jo-Jo Teatterissa saavuttaneet Viirun ja Pesosen seikkailut saavat jatkoa, kun marraskuun lopulla ensi-iltaan tulee koko perheen näytelmä nimeltä Ystäväni Viiru. Näytelmä pohjautuu Sven Nordqvistin kirjoihin Viiru kateissa ja Viiru muuttaa. Ystäväni Viiru -näytelmä käsittelee tuttujen hahmojen kautta tärkeitä teemoja, kuten ystävyyttä ja yksinäisyyttä. Luvassa on myös mukaansatempaavia musiikkinumeroita sekä koko perheelle sopivaa huumoria.

Ukko Pesonen asustelee yksinäisenä omassa mökissään. Hänellä on seuranaan vain hullunkurisia kanoja, mutta hän kaipaisi kovasti juttukaveria. Kaikki muuttuu kun eräänä päivänä naapurin rouva Anttonen tuo Pesoselle pienen kissanpennun nimeltä Viiru. Tästä alkaa seikkailu, jonka aikana päästään muunmuassa näkemään kuinka Viiru oppii puhumaan, kuinka Viiru löytää pihamaalta pikkueläimiä sekä mitä tapahtuu kun Viiru päättääkin eräänä päivänä muuttaa omaan taloon? Vastauksen näihin kysymyksiin saatte saapumalla Jo-Jo Teatterille marraskuun lopulla.

Näytelmän ohjaa turkulainen teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK ja freelance-näyttelijä Hannu Rantala, ja näytelmän dramatisoinnista vastaa Minna Nurmelin. Esityksen tekijänoikeuksia valvovat Draken Teaterförlag ja Agency North.

Sisältää äänitehosteita muutamassa kohtauksessa.
Esitys kestää noin tunnin eikä siinä ole väliaikaa.

Työryhmä

Ohjaaja: Hannu Rantala
Alkuperäisteosten kirjoittaja: Sven Nordqvist
Dramatisointi: Minna Nurmelin
Ohjaajan assistentti, tarpeistonhoitaja: Aku-Matti Tapani
Graafikko, tarpeistonvalmistaja: Kris Mäki
Puvustus: Kirsi Vaara
Maskeeraus: Katariina Tasala
Koreografia: Tara-Pihla Salakoski ja työryhmä
Nuketuksen opetus: Milja Nordström
Lavastussuunnittelu: Jorma Hynynen
Lavastajat: Jorma Hynynen, Pekka Luoto, Marjut Eskola ja Heikki Kustila
Valosuunnittelu: Milja Nordström
Äänisuunnittelu, tekniikka: Heikki Alho
Sävellys, äänitehosteet: Hannu Hauta-Aho
Sävellys, musiikin konsultointi: Markku Hämeenniemi
Mööbleeraan-laulun sanat: Minna Nurmelin
Loppulaulun sanat: Hannu Rantala ja työryhmä
Tekniikkaoperaattorit: Mika Koivunen ja Heikki Alho
Tekniikan assistentit: Julia Backman ja Mika Koivunen
Somevastaavat: Julia Backman ja Christina Piirainen
Tuotantoharjoittelija: Christina Piirainen
Tuotanto: Jo-Jo Teatteri/ Anneli Larkia
Julisteen piirroskuva: Nelli Hautala
Valokuvaus: Jerker Ramberg

Lavalla: Senja Luuri, Jussi Virtanen, Kristiina Koljonen,
Vilma Laurila, Iida Nättinen, Aku-Matti Tapani

Esitykset

Ensi-ilta pe 27.11.2020 klo 18.00

Muut esitykset:
Ti 1.12. klo 18.00
Ke 2.12. klo 18.00 Peruttu
To 3.12. klo 18.00
La 5.12. klo 13.00 ja 16.00

Ti 8.12. klo 18.00
To 10.12. klo 18.00
La 12.12. klo 13.00
Su 13.12. klo 13.00 ja 16.00

Ti 15.12. klo 18.00
To 17.12. klo 18.00
Pe 18.12. klo 18.00
La 19.12. klo 13.00 ja 16.00

Su 3.1.2021 klo 13.00
Ma 4.1. klo 18.00
Ti 5.1. klo 18.00
La 9.1. klo 13.00
Su 10.1. klo 13.00 ja 16.00


Ke 13.1. klo 18.00 Lisäesitys!
Pe 15.1. klo 18.00
La 16.1. klo 18.00

Varaa liput

Lippuhinnat:
Aikuiset 16 €, lapset alle 16 vuotta 12 €
Perhelippu (kaksi aikuista ja kaksi lasta) 50 €/ lippu

Lippuvaraukset: 
Nyt varattavissa www.ideaticket.fi/jo-jo
jojoteatteri@gmail.com tai 040 513 4215

Esteellisyys

Teatteritilan sisäänkäynti on esteellinen, tilaan saavutaan portaikon kautta. Teatterissa ei ole inva-wc:tä ja wc-tiloihin kuljetaan portaikon kautta.

Kuva Nelli Hautala
Sosiaalinen media

Facebook-tapahtumasivu
Instagram

Scroll to Top